"Tämä on Öystilä. Ihan mieletön paikka! Lohikäärmeet olivat ennen pikkuinen ongelma, mutta nykyään ne asuvat täällä. Tervetuloa!"
UUTINEN 9.10.2015.
Fanisivuilla on ollut hiljaista viime aikoina, mutta se ei tarkoita etteikö uutta lohikäärme-infoa ilmaantuisi esiin silloin tällöin. Nyt on paljastettu, että vuonna 2016 julkaistaan uusi Näin koulutat lohikäärmeesi-aiheinen sarjakuva, jonka ovat kirjoittaneet Dean DeBlois (NKL-elokuvien ohjaaja) sekä Richard Hamilton (televisiosarjan käsikirjoittaja). Kirjan nimi on englanniksi How to Train Your Dragon: The Serpent's Heir. Kirja sijoittuu aikaan heti NKL 2-elokuvan jälkeen, ja siinä kerrotaankin Hikotuksen ja Hampaattoman elämästä uutena päällikkönä ja alfana.
Ei ole tietoa onko sarjakuva tulossa suomeksi, mutta todennäköisesti ei ole.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
kui siistii!!! haluun jo päästä lukee tota :DDD
VastaaPoistaVau! Toi kansi näyttää siistiltä! :D Haluan ehdottomasti lukea!
VastaaPoistaKivaa että lohikäärmefaneille annetaan kaikkea kivaa kolmatta elokuvaa odotellessa. :) Ensin televisiosarja ja nyt vielä tämä uusi sarjakuva! Eikä pidä unohtaa Cressida Cowellin tulevaa viimeistä NKL-kirjaa. Huuuuu!! *w*
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Kylläpä meitä lohikäärmefaneja hemmotellaan. :D
PoistaJännää! Toi hahmo tossa takana näyttää vähän Aimolta
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMoi Temu! Tiedän sen mainitsemasi sivun - käytän sitä usein. :) Valitettavasti jouduin poistamaan viestisi, koska laitoit sen linkin sille sivulle. Jos Dreamworks huomaa sen, Fanisivustoni poistetaan.
PoistaTekijänoikeuksien takia siis.
PoistaWow!! Ois mahtavaa päästä lukeen toi!!!! Toivottavasti se tulis suomeks!!! Mut totta en mäkään usko että se tulee... :( Mut toivottavasti se tulis edes enkuks Suomeen. Sillä mä ainaki osaan jo aika hyvin enkkua ja niin kaikki muutkin jotka täällä on joko osaa tai ainaski tulee osaamaan koska koulussa se on pakollinen kouluaine.
VastaaPoistaMuuten meidän kauppoihin tuli sellasii Dragons minikirjoi!! Ne sijoittuu kummatki ykköskauteen. Eka osa on se missä lohikäärmeakatemia perustetaan. Siis kun lohnarit oli ihan mahdottomia: söi ruoat ja riehui jne. Sen nimi on Ahmattien akatemia ja se toinen osa on nimeltään kiivasta kisailua ja se on se missä on ne jokavuotiset viikinkikisat ja Hikotuksella oli mahdollisuus voittaa koska lohikäärmeetkin osallistui siihen kisaan. Mä ostin ne molemmat. Joidenki mielestä ne on lapsellisii mut mä haluun kerätä kaikkee NKL kamaa.
Hyvällä tuurilla kirja tulee englanniksi Suomeen, mikä sopisi mulle ihan mainiosti. :) Olet oikeassa että monet onneksi osaavat englantia.
PoistaMielenkiintoista! Mahdatko muistaa mikä kauppa se oli josta löysit ne? Olisi hauska löytää ne itsekin ja käydä ostamassa. :D
Ihan sama vaikka kuka sanoisi mitä, tykkään myös ostaa NKL-kamaa ja muutakin vastaavaa. Tulen katsomaan animaatioelokuvia varmaan koko loppuelämäni, eikä siinä ole mitään lapsellista mielestäni. :3
Mä ostin ne minikirjat iha meidän S-Marketista. Niitä on myös muita näkyny mm. Tuhkimo, Pipsa possu jne. tiedäthän? Sellaisia minikirjoi ei hirveen paksuja ja oikeastaan sellasille ihan pienille suunnattuja. Mä koitin löytää yhen kuvan... http://www.lehtipiste.fi/ext/image/fullsize.jpg?imageId=1684310 katotaan si toimiiks se jos ei nii mä koitan jotain toista.
PoistaMut joo ne on siis minikirjoi nimeltäänkin ja niissä on ihan aidon näöiset kuvat Hampaattomasta ja Hikotuksesta jne. Jos niit on kaikissa S-Marketeissa nii ne on siellä lasten lehtihyllyn puolella siin kohtaa mis on kaikkii keräilykorttei ja meilläpäin siin kohin on myös pokkarit ja mangat
Hyvä että joku muukin aattelee et animaatioiden ja niihin liittyvien kamojen ostamisessa ei oo mitään noloo tai lapsellista. Mä oon myös sitä mieltä että mä tuun aina tykkään animaatioelokuvista.
Okei, kiitos tiedosta! Pitää käydä tarkastelemassa lähimpiä S-Marketteja. :D Tuo antamasi linkki toimi hyvin, ja ymmärrän nyt mitä tarkoitat. Ensi kerralla kun olen S-Marketissa, menen heti lehtihyllylle etsimään noita!
PoistaJoo, onneksi sellaisia ihmisiä on paljon. Animaatiot on parhaita! :)
Mä oon samaa mieltä teidän kanssa jotka haluavat katsoa animaatio elokuvia, sarjoja ja lyhytelokuvia:)
PoistaOlen pahoillani siinä kun laitoin linkin kun halusin vähän näyttää mitä uutta olen löytänyt.
VastaaPoistaEi se haittaa. Ymmärrän kyllä. :) Kiva kun kommentoit.
PoistaNykyään pitää vain olla varovainen, koska jos tuollaisia linkkejä laittaa tänne, sivuni saatetaan poistaa tekijänoikeuksien takia. Haluan olla varovainen koska tiedän että sellaista on tapahtunut.
YAAS! :DD
VastaaPoistaMahtavaa että tulee vielä oikein SARJAKUVA! ^0^
Onko se sitten piirrettynä vai minkälaisena...? :3
Jep! ^w^
PoistaVielä ei ole tietoa millainen tyyli sarjakuvassa tulee olemaan, mutta aiemmin on ilmestynyt pieniä NKL-sarjakuvia, joissa oli hyvin piirretty tyyli. Veikkaan että tämä uusi sarjakuva näyttää vähän samalta, mutta en tietenkään voi olla siitä varma. Saa nähdä miten käy! :3
Tässä muuten kuva miltä ne vanhemmat NKL-sarjakuvat näyttävät, jos kiinnostaa:
Linkki kuvaan
näyttää mageelta! :D kiva saada uutta infoa vihdoin ja viimein!
VastaaPoistaJep! Ois kiva jos noit NKL-kamoja mitä on ulkomailla nii tulis suomeenki! Mut niin ei varmaan käy ainakaa iha joka kaman kohalla. Siks mä yritän ostaa kaikki ne kamat mitä vaam saan käsiini ja silleen.
VastaaPoistaKokeilin äsken toimiks toi mun äskönen linkki niist minikirjoist nii se toimi!! Jee!! Lisäks unohdin sanoa että tunnistatte ne siit että siel takana lukee minikirja. Ja nää on oikeesti minikirjoi mä ''mittasin'' aika karkeasti sanottuna, ne mun samsung x coverilla (yritin hakee jotain sellasta kamaa jolla mitata minkä kaikki tietäis... ja puhelimen tietää joka ikinen!!) ja ne on melki saman korkuisii ja levyisii ja jos joku haluaa tarkemman mittauksen nii nää on n. 10 cm korkeita ja levyitä.
Hintaa mä en tainnukkaa vielä kertoo ne maksaa vaan 1,95 e.
Kiitos tiedosta! Kokeilen etsiä niitä kirjoja heti kun menen seuraavan kerran S-Markettiin. :) Toivotaan että löydän jotain...
PoistaMoi me tultiin iha just äsken idiksestä ja arvatkaa mitä mä löysin ja ostin yhden!! Siellä on semmosii mini figuureja! Tiiättehä ku on niit iha jättimäisii isoja ja sit on niit vähän pienempii ja sit niit joita mullaki on ja näin ja sit on sellasii ihan minejä jotka on sellasessa mini pussissa ja maksaa vaan 3.50 e. Ne on iha sika sööttei! Mä ostin sellasen vauva röntin.
VastaaPoistaJee! Kiva että sait ostettua vauva-Röntin! :D Mun pitäisi itsekin ostaa NKL-aiheisia figuureja enemmän.
PoistaTää on kyl siistii mut olis kiva saada enemmänkin lohikäärmeinfoa. Koukkuhammas, tiiätkö milloin NKL kolmosesta tulee ensimmäinen traileri? Osaatko yhtään sanoo?
VastaaPoistaHarmi kyllä sitä on todella vaikea sanoa. Varmaan noin vuosi ennen kuin elokuva julkaistaan, eli ehkä joskus kesällä 2017 vasta... :(
PoistaWow!!! Sait kirjoitettua lisää lohnari-infoa!!!!!!!!!!!!!! Mahtavaa Koukkuhammas!!!!!!!!!!!!
VastaaPoistaJep, kiitoksia paljon! :) Koitan saada kirjoitettua nuo sivut valmiiksi jossain vaiheessa. Ne ovat olleet kesken ihan liian kauan. :D
PoistaMayday mayday!!! Mun pitäis keksii jotai leikkejä sunnuntain 22.11.15 pikkujouluihin ja mä en oo koskaan ollu sellasissa pikkujouluissa jossa leikittäis jotain!! Ootteko te??!! Kertokaa tai antakaa vinkkejä!! Sinne tulee ainaki pienii lapsii tyyliin alle 8v. ainaski.
VastaaPoistaHelp me please someone!!!!!!!!!!!!!
Hei taas! Olen odotellut sarjan alkamista joten siinä on kulunut viisi kuukautta eikä uusi alkamista näy. Joten sielä Wikissä jakso luottelossa se sanottiin että alkaa vasta tammikuus.
VastaaPoistaHei, kiva että olet taas täällä! :) Joissain paikoissa lukee sarjan jatkuvan joulukuussa, kun taas muualla lukee tammikuussa. Valitettavasti vielä ei tiedetä kumpi päivämäärä on oikea. Ilmoitan täällä kun asia selviää!
Poista